FANDOM


Maahiskieli.png

Maahiskieli eli maahinen on keijujen kieli. Sitä kirjoitetaan kuvin, samantapaisesti kuin esimerkiksi egyptin hieroglyfit. Alunperin sitä kirjoitettiin ympyrää keskustasta ulospäin, mutta koska ympyräkirjoitus aiheutti monille keijuille päänsärkyä, kirjoitetaan maahiskieltä nykyään vaakasuoraan.

Artemis Fowl II on ainoa ihminen, joka on onnistunut ratkaisemaan, kuinka keijujen kirjoitusta luetaan, ja joka on oppinut puhumaan maahiskieltä sujuvasti.

Kirjoissa Muokkaa

Maahiskielistä tekstiä nähdään ensimmäisessä kirjassa, kun Artemis saa järjestettyä sen länsimaiseen sanajärjestykseen ja selvitettyä sen merkityksen.

Kirjojen Artemis Fowl, Opalin kosto, Kadonnut siirtokunta, Aikaparadoksi, Atlantiskompleksi ja Viimeinen vartjia alareunassa nähdään maahiskielistä kirjoitusta joka sivulla. Kirjoituksesta muodostuu salainen viesti. Suomenkielisten painosten viestit ovat samoja, kuin englanninkielisten ensipainosten viestit. Englanniksi on kuitenkin julkaistu uusintapainoksia, joissa maahiskielinen viesti onkin jotain aivan muuta.

Kirjassa Tehtävä pohjoisessa salakieli on kentauria ja Ikuisuuskoodissa ikuisuuskoodia.

Maahiskielen sanat Muokkaa

Maahiskielellä ei tiedetä kuin muutama sana. Yleisin on D'Arvit, joka on maahiskielinen kirosana. Se esiintyy sellaisena myös aivan oikeassakin kielessä, iirin kielessä.

Muita tunnettuja sanoja ovat:

  • P'shóg = ilmahinen
  • Ka-dalun = keiju
  • Cowpóg = idiootti
  • Ffurfor = ryövätä
  • Ffurforfer = ryöväri

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki